Tätä on tullut mietittyä aina välillä, sillä Lapsen tähden -konsertin kasaaminen on kyllä ollut aikamoinen rutistus. Nyt edessä on se kuuluisa loppurutistus. Tasan viikon kuluttua Mikaelinkirkko täyttyy hieman jännittyneistä ja keskittyneistä naamoista. Äänenavausharjoitukset raikaavat kirjaimellisesti koko kirkossa. Onhan laulajia mukana noin 400. Orkesteri virittelee soittimiaan ja asettelee tuolejaan nähdäkseen paremmin kapellimestari Satu Simolan. Tiedän, että juuri sillä hetkellä minua ainakin jännittää. Onhan kirkkokin tulossa illalla täyteen. Katsoin juuri äsken konsertin myyntitiedot, eikä lippuja ole enää kovinkaan montaa jäljellä ja konserttiinkin on vielä viikko aikaa.
Ollessani pieni noin 7-vuotias poika isäni kysyi minulta mitä soitinta haluaisin soittaa. Kysymyksen asettelu oli juuri tämä. Kyse ei ollut siitä soitetaanko ylipäänsä jotain, vaan ainoastaan siitä mikä se soitin nyt sitten on. Valitsin soittimekseni trumpetin. Trumpetista tuli minulle paljon muutakin kuin soitin. Vuosien varrella siitä tuli ensin ystävä. Sitten luotettava matkakumppani, jonka kanssa olen saanut kiertää pitkälti koko Euroopan. Teini-iässä trumpetti oli minulle paras ystävä. Se ystävä joka lohdutti kun oli vaikeaa ja jonka kanssa jaoin ilot ja surut. Trumpetti on kulkenut mukanani kohta 30 vuotta. Välillä se on ollut pitkäänkin soittamatta, mutta koskaan se ei ole minua siitä tuominnut. Se on iloinnut joka kerta kun se on otettu nurkasta huulille. Uskon, että trumpettini kulkee mukanani koko elämäni taipaleen aina vanhainkotiin saakka. Trumpettini ei myöskään ole mustasukkainen. Se ymmärtää hyvin rakkauteni kaikenlaista musiikkia kohtaan.
Musiikkiluokkalaisena alkanut rakkaus kuorolaulua kohtaan on kestänyt myös jo noin 25 vuotta. Myös kuorolaisena ja nyt myöhemmin kuoronjohtajana olen saanut suunnattoman määrän positiivista voimaa ja rakkaudentäyteistä energiaa. Musiikin voima on varmasti meille kaikille muodossa tai toisessa tuttu. Mutta ainoastaan ne, jotka saavat tehdä musiikkia yhdessä muiden kanssa tuntevat sen yhteenkuuluvuuden tunteen mikä syntyy yhdessä tekemisestä. Yhdessä yhteisiä päämääriä kohtaan. Musiikin tekeminen on vähän kuin olisi todella hyvän muodostelmaluistelujoukkueen jäsen. Jokaisen pitää voida luottaa kaveriin, sillä oma panos ei auta mitään, jos toinen kaataa koko letkan. Kaveri ei uskalla tehdä asioita täysillä ja laittaa itseään likoon, jos joutuu pelkäämään. Pelkäämään sitä pahinta, eli muiden naurua. Pitää tietää, että kaveri tulee auttamaan sinut pystyyn ja sanoo: ”Yritetään yhdessä uudestaan.”
Muusikkous ei saisi olla kiinni rahasta. Jos lapsi haluaa soittotunneille, lapsen pitäisi päästä soittotunneille. Juuri siksi tämä konsertti tehdään ja juuri siksi 400 laulajaa availee ääniään viikon päästä Mikaelinkirkossa. Jokainen kirkossa esiintyvä ammattimusikko, musiikin harrastaja ja lipunmyyjä on siellä talkoohengessä. Konsertin tuotolla kerätään varoja stipendien kasaamiseen. Keväällä 2014 tulevat hakuun Viihdekuoroliiton ensimmäiset stipendit. Stipendi on kaksivuotinen ja sisältää orkesterisoittimen, sekä maksetun musiikkiopistomaksun kahdeksi vuodeksi.
Eihän bändisoittimissa mitään vikaa ole. Ei missään nimessä. Suomessa on viime vuosina ollut kuumana keskustelu nuorten syrjäytymisestä. Suomi on täynnä erinomaisia harrastelijaorkestereita. Hyvänä esimerkkinä haluan mainita Sulev Ainomäen johtamat turkulaiset TOP-orkesterit. Orkesterit toimivat Turun koululaitoksen alaisuudessa ja tarjoavat seitsemän vuotta täyttäneille yhdessä soittamisen riemua. Jousi- tai puhallin, tai sinfoniaorkesteri tarjoaa laajan verkoston musiikin harrastajille. Ystäviä saa heti useamman kerrallaan. Lisäksi tarjolla on aina asiantuntevaa ohjausta. Olen itse aikanani soittanut juuri tässä orkesterissa Sulev Ainomäen johdolla. Sain tästä ajasta paljon; ystäviä, oppia ja kokemuksia. Opetellessasi soittamaan orkesterisoitinta saat muutakin kuin soittotaidon. Opit väkisinkin lukemaan niitä hassuja merkkejä joita nuoteiksikin kutsutaan. Käyrätorvea tai selloa ei nimittäin oikein voi tabulatuureista soittaa. Musiikin kieli on kansainvälinen. Merkintätapa on samanlainen ihan kaikkialla maailmassa. En tiedä onko olemassa kieliä, jotka ovat samalla tavalla luettavissa ja ymmärrettävissä ihan kaikkialla maailmassa.
Olisihan tämän voinut sanoa paljon lyhyemminkin. Minä olen mukana 14.12. tekemässä Lapsen tähden -konserttia kiitollisuudesta. Kiitollisuudesta niitä asioita kohtaan mitä olen itse lapsena saanut ja joiden ansiosta olen kasvanut vahvemmaksi ihmiseksi. Nämä samat asiat haluamme mahdollistaa mahdollisimman monelle. Myös sellaisille, joden perheillä ei resurssit riitä niiden tarjoamiseen. Juuri nämä lapset sitä eniten tarvitsevat. Musiikkia.
