Rytmisen kuoromusiikin liitto järjestää jo perinteiseksi muodostuneen Kuoroviihteellä-tapahtuman, jossa erilaiset kuorot ja lauluryhmät pääsevät lavalle vetämään parhaat 15 minuutin bilesettinsä. Paikkana toimii jälleen Apollo Live Club Helsingissä ja ajankohta on perjantai 30.9.2022, ovet ovat auki klo 18.30 alkaen. Illan juontaa RKML:n taiteellinen johtaja, häikäisevän upea Kati Sannelvuo.
Tapahtuma järjestettiin viimeksi vuonna 2019 ja se oli huikean suosittu, sillä kuoroja haki mukaan enemmän kuin pystyimme ottamaan. Vuoden 2022 tapahtumaan mukaan valittiin seuraavat upeat kuorot:
Tapahtuma on yleisön lisäksi kuorolaisille ja kuoronjohtajille myös mahtava tilaisuus nähdä muiden rytmisten kuorojen esiintyvän.
Tervetuloa mukaan mahtavaan kuorojen kohtaamiseen, jossa rytmi- ja viihdemusiikin keinoin luodaan jälleen unohtumaton show ja ilta!
Luonnollisesti pidätämme oikeuden perua tapahtuma, mikäli valtakunnalliset tai alueelliset koronarajoitukset tai tilanne muuten niin vaativat.